Ottelut ja tapahtumat

« Helmikuu 2012 »
M T K T P L S
5 30 31 1 2 3 4 5
6 6 7 8 9 10 11 12
7 13 14 15 16 17 18 19
8 20 21 22 23 24 25 26
9 27 28 29 1 2 3 4

Tauolta suoraan kahteen huippuotteluun

 

Miesten ykkösdivisioonan 11 vierasottelusta yksi on ollut kokeneille Papas-pelaajille tällä kaudella ajatuksissa ylitse muiden - Loviisan Torin kohtaaminen lauantai-illan huumassa.

 

Sarjan ennakkosuosikki ja paras kotiyleisö. Vain kaksi syytä, mutta enempää ei tarvita.

 

”Ehdottomasti yksi odotetuimmista otteluista koko kaudella. Loviisa ei kotikentällään juuri pisteitä menetä, paljolti loistavan yleisönsä ansiosta”, Papasin kokeneeseen kaartiin kuuluva Mika Kemppainen ylistää.

 

Kemppaisen mukaan kajaanilaisryhmä saakin valmistautua tähän otteluun puhtaasti altavastaajan asemasta.

 

”Ennakkosuosikista ei ole epäselvyyttä. Loviisa tuskin noiden suosikin paineiden alla sortuu ylimielisyyteen tai jännittämiseen, mutta uskonkin asetelman sopivan meille. Lähdemme näyttämään vain osaamistamme ja katsotaan sitten lopulta, että monellako maalilla voitimme”, Papas-kippari naurahtaa rennosti.

 

Joulun ja vuoden vaihtumisen tuoma tauko tuli Papasin kannalta mukavaan saumaan. Pelaajat saivat levätä, hoitaa paikat kuntoon ja sairastella pakolliset flunssat alta pois Ja vaikka muutama Papas-peluri kehuikin saaneensa pelkästään isoja ja kovia joululahjapaketteja, parhaan lahjan sai hyökkääjä Anssi Sirviö perheineen esikoisen muodossa.

 

”Tuoreet isät ovat harvemmin jääneet ensimmäisissä otteluissa iloisen tapahtuman jälkeen tehopisteittä. Eiköhän Anssi jatka tätä traditiota kunniakkaasti”, Kemppainen lyö painetta joukkuetoverinsa suuntaan.

 

Loviisan melusta Papas matkustaa sunnuntaiksi pääkaupunkiseudun hartaaseen tunnelmaan. Vastaan kajaanilaisnippu saa kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Kajaanissa kaatuneen M-Teamin. Heikosti kautensa aloittaneet stadilaiset ovat saaneet palapelinsä kuntoon sopivasti kevätpuoliskolle. Tässä ottelussa Papas ei pääse nautiskelemaan niin selkeästi altavastaajan roolista, vaikka harva ulkopuolinen uskookaan Papasin voittoon.

 

”Olemme voittaneet M-Teamin nyt kolme kertaa putkeen. Ei tässä siis hirveästi viitsi selitellä, että lähdemme altavastaajana. M-Teamilla tuskin on vaikeuksia syttyä otteluun. Ei siellä valmentaja Laurikaisen tarvitse muuta kuin näyttää edellisten otteluiden tuloksia. Uskon, että sunnuntaina näemme tasokkaan ja maalirikkaan ottelun”, Kemppainen ennustaa.