Naiset kauteen uusin tuulin ja pullein purjein!
Naisten edustusjoukkueen ympärillä kesän yli leijunut sumuverho hälveni kerrasta, kun viime kaudella valmennustiimissä aloittanut Jani Lipsanen rohkeni syksyn tullen päävalmentajan lapikkaisiin. Edelliskaudella tekniikkavalmennuksesta vastanneen Janin näytöt olivat sitä vakuuttavat, että joukkue otti tiedon iloiten vastaan. Haasteita tuoreella ykköskäskijällä tosin riittää, sillä naisten luotsaamisen lisäksi hän jatkaa pelaajauraansa miesten edustusjoukkueessa, jossa hän ottaa osansa myös valmennusvastuusta. Eikä vähäisimpänä, vaalittavana ovat myös Janne Heikkisen lähes vuosikymmenen kestäneen valmennuspestin menestysperinteet. Onnekseen naiset saivat pitää aitiossaan myös Valtteri Willmanin, joka ottaa tahtipuikon haltuunsa Janin edustaessa Papasta miesten karkeloissa.
Keväästä jatkunut epätietoisuus tulevasta ei lannistanut joukkuetta, vaan hengähdystauon jälkeen harjoittelua jatkettiin pääosin omatoimisesti. Kesällä kylvettyä viljaa päästään pian niittämään ja toivon mukaan fysiikkaharjoittelusta riittää potkua aina kevätaurinkoon asti, sillä Papas tähtää taas parin vaikeamman vuoden jälkeen liigakarsintoihin.
Syksy onkin näyttänyt lupaavalta niin pelaajaringin kuin tekemisen tarmon suhteen. Viime kauden kokoonpanosta ovat poissa Kainuun korvet jättäneet Milla Määttä ja Wein Romppainen sekä muuhun palloiluun ainakin toistaiseksi keskittyvät Tiina Tampio ja Riikka Ylitalo. Heitä paikkaamaan on saatu tukku nuoria lupauksia ja pari kokeneempaakin ikiliikkujaa. Vaalan Lämäreissä nuorten SM-sarjaa viime kaudella pelanneet Jenni Suorsa ja Elisa Huusko sekä KSS:stä tullut Maria Kuosmanen edustavat reikäpallo lavassa syntynyttä salibandysukupolvea, jolla on tekniikka hallussa. Papaksen oman tuotannon hedelmää edustaa II-joukkueesta edustukseen siirtynyt Tuuta Heikkinen sekä harjoitusringissä mukana olevat Aliina Seppänen ja Salla Tiihonen. Lisäksi tällä kaudella on mahdollisuus nähdä kaukalossa trio RAIMO, kun jo osan viime kautta mukana olleet luokkatoverukset Riikka Kettunen ja Ann-Mari Hella saattavat saada rinnalleen paluumuuttaja Katariina Niemisen. Treenirinkiin on myös liittynyt Kajaaniin opiskelemaan muuttanut Sanni Tonteri.
Kauden avausottelu Papas - Sbandy su 11.10. klo 16 Kajaanihallilla Otteluennakko
Loppuun veikkaus lohkon voimasuhteista ja muutama sananen vastustajista.
SSV Viime kauden liigakarsija asetti nousun tavoitteeksi heti keväällä. Nuoria jo liigavauhtia kokeilleita pelureita pursuava joukkue on materiaaliltaan kenties lohkon kovin, mutta kestääkö kuuppa? Hermokontrolli ja paineensietokyky arvoituksena. Menetti viime metreillä tärkeän lenkin takalinjoilta, kun Sari Ahlroos lähti SB Vantaan riveihin. Numero muistissa: #37 Sirinan Boonbut ja #46 Marika Salminen
M-Team Aloitti viime kauden väkevästi, mutta homma lässähti pannukakuksi Mia Alenin loikattua liigakarkeloihin. Kaapannut jälleen pari liigapeluria riveihinsä nuoria taitureiden rinnalle, joten jälleen ainesta riittää kärkipaikoille. Kestääkö liito tällä kertaa koko kauden? Numero muistissa: #24 Sohvi Mattila ja #88 Hanna Heltimoinen
Erä III Suuren suuri kysymysmerkki?? Liigassa viime kauden kontanneelle Keppanalle tuli pudotus ja kadotus, kun lähes kaikki konkarit vaihtoivat uuden sarjatason myötä maisemaa. Takavuosien mitalisteista jäljellä lienee ainoastaan mv Sanna Sihvo, jonka myötä Erä joko menestyy tai kaatuu. Juniorituotanto on kuitenkin voimissaan ja taattua taitopalloa luvassa vastustajien kiusaksi. Numero muistissa: #13 Jemina Kanerva ja #80 Sanna Sihvo (mv)
Sbandy Viime kauden sarjanousija, joka nojaa pelinsä hyvään viisikkopeliin. Nuori ja taitava ryhmä, jolla edellytyksiä yllättää. Kuka tekee viime kauden ykköspyssyn, Päivi Laurilan, maalit? Numero muistissa: #15 Marianne Vehnämäki ja #60 Saila Simola
NiceBandy Voitaneen laskea jo sarjajyräkastiin. Pelaa parhaimmillaan tehokkaasti, mutta vielä ei ole pystynyt läpi kauden kestävään tasaiseen suoritukseen. Olisiko se kausi nyt? Numero muistissa: #40 Milla Hiironen ja #81 Silja Ruotsalainen (mv)
NST II Toimii liiganakkien farmina ja onnistunutkin kasvatustehtävässään hyvin. Ei taistele menestyäkseen vaan kehittääkseen. Nuoria ja nälkäisiä pelureita höystettynä jäähdyttelevillä sotaratsuilla. Ainakin kotipeleissä hankala vastus kelle tahansa. Numero muistissa: #13 Mira Hilpinen ja #88 Maria Lankoski
KSS Kova satsaus viime kauteen tuotti karsinnat alaspäin ja jätti jälkeensä savuavat rauniot. Valmentajanvaihdos toivon mukaan rentouttaa otteita sen verran, että paikallisvastus pysyy sarjassa. Fyysisyys tuskin on kadonnut otteista, draamaa ja rytinää siis luvassa. Numero muistissa: #10 Emma Blomqvist ja #18 Annika Kylliäinen
SC Top Sarjanousija kuuluu ratkomattomien mysteerien laariin. Joukkueesta ei tiedetä juuri muuta kuin nimilista, joka on pitkä kuin nälkävuosi. Mielenkiintoinen tuttavuus! Numero muistissa: ??
Sudet Paluumuuttaja sarjaan. Nimilista päivittynyt suurelta osin parissa vuodessa, joten jännityksellä saamme odottaa Suis-laumankin kohtaamista! Numero muistissa: #1 Kirsi Partanen
|