Otteluennakot
PapasRazzin terveiset eturivistä puQhuoneeseen
Allekirjoittaneelle tarjoutui varteenotettava tilaisuus istua Vienon pall[e]ille ruoskimaan sanan säilällä Kakkosen Miehiä nousuun :P Sääntöjähän PapasRazzi ei edelleenkään ymmärrä, mutta Kakkosta on tullut nautiskeltua niin hengessä kuin fyysisestikin läsnä olevana jo useamman vuosikerran verran. Tämän kauden cocktail sisältää niin wanhoja partoja kuin uusia parrattomiakin. Katsomossa tullaankin seuraamaan suurella mielenkiinnolla, onko pojista polvi parantunut ja pystyykö viime suorituksissaan varsin epäpuhtaan merkinnän saanut ontuvin Papas petraamaan määritelmän muotoon on to win ;)
Miehet II vs. TyPS
Ensimmäisessä kattauksessa keitellään soppaa Qluisan perunapitäjän pojista. Tähän RokkiKokinkin virkaa toimittanut toimittaja antaa reseptiksi pottuarmeijan armottoman Qmennuksen, jonka seurauksena aiheutuu pehmeneminen, muussautuminen ja lopulta täydellinen liisteröityminen. Veitsenterävinä aseina siis syöttäminen, tarjoilu ja vastustajan hämmentäminen niin, että nesteessä olevilla kiehuu yli.
Miehet II vs. MuPS
Illan kiihdytyksessä vastaan Qrvailee Muhoksen karavaani. Kyseiseen kylään josQs reissuillansa osuneena voinee todeta, että mikäli paikkakunnan nuoriso varttuu edelleen saman ykköshuvituksen parissa, on porukan mielenliike varsin yksisuuntaista ja kaksivaihteista. Kyseiset alQasukkaat nimittäin viihdyttävät itseään perjantai-iltaisin ajamalla traktoreilla p****urallia ympäri toria, liikenneympyrää tai muuta sopivan muotoista kokoontumiskohdetta. Wanha Walmettihan tunnetusti kääntyy vain vastapäivään ja omaa tasan kaksi vaihdetta; kilpikonna ja jänis. Millainen Qlkupeli, sellainen Qljettaja, eli ohjauspyörän takaa mailan varteen siirtyneiden muhoslaisten tehokkaimmat vaihteiston sekoituskonstit lienee Papaksen miekkosten nopeat temponvaihtelut ja ylinopeudella vastaantuleva liikennöinti. KotijouQeen kyntöruunat tosin saattavat jäädä iQisiksi kakkosiksi modernimmalle teknologialle, mutta onneksi laumassa on havaittu myös muutama uuden jalostussuunnan juoksijaorhi, joiden pätkänopeus riittää areenan päästä toiseen. Siispä hanaa vaan ja äkillisiä suunnanmuutoksia ilman vilQa, niin saadaan vastapuolelta öljyt pihalle ja kone leikkaamaan kiinni.
Luetun ymmärtämisen helpottamiseksi tämä ämmä tiivistää ennakkopelit kahteen ällään; seo LIIKETTÄ&LÄMYJÄ pojat! Valkoinen pyöreä esine ei ui verkkoon omin räpylöin ja mitä useammin sitä sinne yrittää meloa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se sinne tarttuu. Vaikka altavastaajana lähdetään, niin vallitsevasta tappiomielialasta saa jalostettua tehokkaamman moodin poistamalla ensimmäisen i-kirjaimen. Tärkeintähän on näyttää hyvältä ja siltä että tietää mitä tekee, vaikka ei tietäisikään; ylivoimista tehokkain on kuitenkin henkinen ylivoima.
Oh so revengefully yours; -PapasRazzi-
|