Uutiset

Naiset varmistivat paikkansa divarikarsinnoissa!

23.02.2016

Kauden toiseksi viimeinen turnaus pelattiin 20.2 Haukiputaalla. Etukäteen tiedossa oli tiukat pelit, kun päivän ensimmäisessä pelissä vastaan asettui sarjakolmonen RePi ja jälkimmäisessä pelissä sarjanelonen Tornio.

Papasin ja RePin välinen kamppailu oli laatuaan ensimmäinen tälle kaudelle. Papas aloitti ottelun terävästi ja heti ensimmäisessä vaihdossa Meritta Mattila siirsi Papasin johtoon Juuli Meriläisen syötöstä. Kajaanilaiset loivat useita hyviä maalintekotilanteita, mutta toiseen erään siirryttiin edelleen 1 – 0 –tilanteessa. Toisessa erässä Papas jatkoi hallintaa, ja ajassa 21:32 Mattila iski ottelun toisen maalinsa tällä kertaa Saara Lämsän syötöstä. Tämän jälkeen RePi nosti karvaustaan ja Papasin avauspeli vaikeutui. RePi kavensi tilanteen ensin hienon yksilösuorituksen päätteeksi 1 – 2:n ja viisi minuuttia ennen pelin loppua onnekkaasti 2 – 2:n. Papas-leiristä uhkui kuitenkin todellinen voitontahto ja ajassa 43:30 Salla Tiihonen sutii maalin edustalta pallon vastustajan verkkoon. Papas pelasi tiiviisti viimeiset puolitoista minuuttia ja näin ehkäpä kauden makein voitto oli saavutettu. Papasin parhaimman pelaajan tittelin ansaitsi Juuli Meriläinen.

Päivän toisessa pelissä vastassa oli runsaslukuinen Tornio. Papas pelasi läpi ottelun hyvää puolustuspeliä ja huippuvireessä ollut maalivahti Jenni Kemppainen hoiti tonttinsa puhtaasti. Papas teki ottelun avausmaalin aivan ensimmäisen erän lopussa, kun Päivi Kemppainen viimeisteli Saara Lämsän syötöstä tilanteen 1 – 0:n. Seuraavaa maalia saatiinkin odotella aina viimeiseen erään asti. Papas pääsi kaiken kaikkiaan neljään otteeseen pelaamaan ylivoimaa, mutta onnistui vain kertaalleen, kun Meritta Mattilan syötöstä Salla Tiihonen viimeisteli ottelun loppulukemiksi 2 – 0. Kajaanilaisilla oli lukuisia hyviä maalintekopaikkoja, mutta Tornion maalivahti napsi vedot kiinni ja piti ottelun lukemat vähänumeroisina. Ottelun parhaana palkittiin Tiia Kollin.

Kauden päätösturnaus pelataan 12. maaliskuuta Kempeleen liikuntahallilla. Edessä on jännittävän kutkuttava turnaus, jossa Papas kohtaa klo 11 sarjakolmosen RePin.  Papasin alkusarja huipentuu, kun klo 13 vastaan asettuu sarjakakkonen Santa´s United. Vaikka paikka divarikarsinnoissa on varmistettu, viimeisen turnauksen panoksena on sarjakärjen titteli, josta Papas aikoo pitää kauden loppuun asti kynsin ja hampain kiinni. 

11.08.2017Lisenssikaupoille!
21.05.2017Papas tytöille pronssia kovatasoisessa turnauksessa
21.03.2017Edustusnaisilla kausi jatkuu!
13.03.2017Edustusnaisille alkusarjan voitto ja piste mukaan divarikarsintoihin
18.02.2017Kotiturnauksen kolme pistettä takasivat lohkovoiton ja divarikarsintapaikan
28.01.2017Edustusnaisten kevätkausi käyntiin maalijuhlilla Kempeleessä
20.12.2016Edustusnaisilla tappioton syyskausi takana
07.12.2016Edustusnaiset yksin sarjakärkeen
07.11.2016Naisille täydet neljä pistettä kauden toisesta turnauksesta
08.10.2016Uusi kausi ja uudet kujeet

Siirry arkistoon »