Uutiset

3.turnaus Kajaani tulokset

02.12.2017

LNM - Naiset Akatemia   4 - 7  (1-2, 2-3, 1-2)

alkoi klo 14:10, edellisen pelin jälkeen. Liiton linkki. Edellisestä ottelusta luulisi jääneen maalin nälkää tähän matsiin ja sarjan kakkospaikka kiinnostanee.

Liminka punaisessa paidassa ja Akatemia Papasin kotiasussa vihreällä paidalla. Liminka karvaa rohkeasti kahdella ylhäältä ja päässyt paikoille. 5:16 pallo Kinden käteen ja jäähy. 7:34 Jenni ampui rankkarin komeasti ylämummoon, 0-1! Limingan siirretty rangaistus kuittaantui. 8:30 Kiltsu pääsi harhasyötöstä läpi, eikä erehtynyt 0-2! 12:18 Liminka riisti pallon alimmalta pelaajalta ja pääsi yksin läpi, laadukas ratkaisu ja tilanne 1-2.

15:36 todella hienon kuvion päätteeksi Iina veti 1-3 Kiltsun syötöstä. 16:06 tytöt lahjoittivat 2-3 kavennuksen, pää pystyyn sitähän sattuu. 18:38 Iida kauhoi Jennin reaboundin verkkoo, 2-4. 20:43 Liminka kavensi 3-4 hyvän karvauksen päätteeksi. Tytöt taituroivat pallon Limingan maaliin, mutta hieman korkealla mailalla pelaten eikä kassia hyväksytty. 27:45 Miia teki Kristan syötöstä 3-5. 

30:38 Kiltsu ohjasi Tytin vedon maaliin maaliin, 3-6. 34:25 Iina herkutteli hattutempulla lukemiksi 3-7. Tehokas peliaika alkoi. 42:54 Kinde kaatui pallon eteen, pelaten samalla molemmat polvet maassa sääntöjen vastaisesti ja jäähylle. 43:33 Liminka kavensi ylivoimalla 4-7. 44:48 Limingan aikalisä. Se oli siinä, Limingan paras Riikka Tauriainen ja Akatemian Iiina Hyväri.

Papas tehopisteet: Iina Hyväri 3+0, Kiia-Maria Kuru 2+1, Jenni Manninen 1+2, Miia Romppanen 1+0, Krista Pyykkönen 0+1 ja Tytti Kaikkonen 0+1.

Naiset Akatemia - Papas II  0 - 4  (0-0, 0-3, 0-1)

klo 12:00 alkaa, varsinaisen tulosseuranta liiton linkistä ja parhaat fiilikset katsomossa! Pari harmittavaa sairastumista, mutta sarjakauden avaa kolme uutta peluria. Ykköskentässä Jenni, Kiltsu, Iina, alakerrassa Eerin ja Verna. 0:47 II:lle jäähy väärästä vaihdosta. 10:54 Akatemia ylivoimalle mailaan lyönnin johdosta. Eka erä maaliton.

15:52 Kakkosnaiset 0-1 Liisa Pasasen maalilla. 16:51 Tytti jäähylle mailaan lyömisestä. Merveltä huipputorjuntoja, eikä maaleja. Live ei tunnu pelittävän ainakaan täällä lehterillä. 24:16 Liisa Pasasen maalivainu oli taas kohdillaan, takakulma tyhjiin 0-2. Jonna kaunisteli 29:55 lukemiksi 0-3.

Iina veti heti erän alkuun ylärimaan. Nyt live aukesi? Kymmenen jäljellä. 36:08 Naiset karvasivat pallon ja Taru Koski siirsi lukemiksi 0-4. 40:10 Piksu otti Akatemian aikalisän. Tehokas peliaika alkoi. Minuutti jäljellä. Lopputulos 0-4, joukkeiden parhaina palikittiin Akatemian Miia Romppanen ja Naisten Pauliina Pihlajaniemi.

Papas II - LNM  6 - 2  (2-0, 1-2, 3-0)

Sarja jatkuu kakkosnaisilla 9.12 Sievissä ja Akatemialla vasta 13.1 Limingassa. Sarjatilanne Kajaanin turnauksen jälkeen näyttää edelleen loistavalle, Papasin kaksoisjohdossa mennään.

sarjatilanne_02122017.png

16.03.20187.turnaus Kajaani tulokset
17.02.20186.turnaus Kempele tulokset
03.02.20185. turnaus Kajaani tulokset
13.01.20184.turnaus Liminka tulokset
02.12.20173.turnaus Kajaani tulokset
29.10.20172.turnaus Kempele tulokset
14.10.20171.turnaus Sievi tulokset
11.08.2017Lisenssikaupoille!
21.05.2017Papas tytöille pronssia kovatasoisessa turnauksessa
19.03.20177.turnaus Kajaani tulokset

Siirry arkistoon »