Uutiset

Turnaus Kontiolahdella 17.12.

19.12.2016

Turnaus Kylmäojan koululla 17.12.

Jo kaksi viikkoa edellisen Kontiolahden turnauksen jälkeen oli linja-auton nokka taas kohti Kontiolahtea. Tällä kertaa pelit olivat Kylmäojan koululla ja vastaan asettuivat Leba-96, Leba-96 09 ja Coach TeamJoukkue kärsi viime hetkillä muutamasta pois jäännistä sairastelujen vuoksi, mutta varamiehet olivat heti valmiina liittymään pelaavaan kokoonpanoon.

Turnauksen avausottelussa vastaan asettui Leba-96 09. Ottelu päättyi Papaksen selkeään 5-10 voittoon. Toisessa ottelussa jatkettiin Leba-96 vanhempaa ikäluokkaa vastaan. Ottelu päättyi Papaksen maalikarkeloiden jälkeen 0-15 murskalukemiin. Viimeisessä ottelussa vastassa oli edellisestä turnauksesta tuttu Coach Team. Ottelu oli selkeästi turnauksen kolmesta pelistä vauhdikkain ja kovin vääntö, mutta tuttuun tapaan pelikellon käydessä nollaan lukemat olivat 3-8 Papakselle.

Alla olevassa kuvassa tämänkertainen kokoonpanomme.

Kontiolahti_17122016

Syksyn kolme turnausta ovat osoittaneet joukkueemme olevan hyvällä tasolla, ja siltä pohjalta on hyvä jatkaa ensi vuoteen. Seuraavaksi on vuorossa hyvin ansaittu rauhoittuminen joulun aikaan. Treenien osalta mennään vuoden vaihteessa pari viikkoa vapaamuotoisemmin kokoontumalla kerran viikossa pelien merkeissä. Seuraava turnaus on vuorossa 21.1.2017 Joensuussa.

Papas F2-pojat toivottavat kaikille hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta!

11.08.2017Lisenssikaupoille!
21.05.2017Papas tytöille pronssia kovatasoisessa turnauksessa
19.12.2016Turnaus Kontiolahdella 17.12.
04.12.2016Turnaus Kontiolahdella 3.12.
07.11.2016Turnaus Kuopiossa 5.11.
29.04.2016Oulu Cup 2016