Uutiset

Edustusnaiset yksin sarjakärkeen

07.12.2016

Kauden ensimmäinen kotiturnaus pelattiin Kajaanihallilla sunnuntaina 20.11. Päivän peleissä vastassa olivat jo kerran tällä kaudella kohdattu RePi sekä sarjanousija SB Hurricane.
Ensimmäisessä pelissä kotijoukkue taisi olla liian haltioissaan kauden ensimmäisen kotiottelun tunnelmasta, kun RePi aloitti ottelun puolestaan räväkästi.  Vastustaja oli siirtynyt reilun kahdenkymmenenkolmen peliminuutin jälkeen jo 2 – 5 -johtoon. Tästä sisuuntuneena Papas aloitti huiman loppukirin, jonka viimeisteli Noora Romppainen 6 – 5 –maalillaan 15 sekuntia ennen pelin loppua. Hyvä taistelu kolmen maalin tappioasemasta niukkaan voittoon ja lisäksi moni pelaaja avasi pistetilinsä tälle kaudelle!
Ottelun parhaana Papas-leiristä palkittiin voittomaalin tehnyt Noora Romppainen.
Tarkemman katsauksen otteluun vastustajan näkökulmasta löydät RePin Facebook-sivuilta.
#23 Noora R 2+0                         #19 Salla 0+1
#9 Päivi 1+1                                  #23 Tiina 0+1
#17 Miia 1+1                                 #52 Juuli 0+1
#10 Emmi 1+0                              #14 Kati 0+1
#8 Ella 1+0
 
Turnauspäivän viimeisessä pelissä vastaan asettui ennalta tuntematon SB Hurricane. Vastustaja aloitti maalinteon ottelun avausminuuteilla, mutta sen jälkeen kotijoukkue otti pelin haltuunsa. Papasin ykköskenttä oli herännyt takaisin henkiin ja oli mukana kotijoukkueen jokaisessa maalissa. Lopulta ottelu päättyi Papasin selvään 7 – 3 –voittoon.
Kotijoukkueen parhaana palkittiin 1+4 tehot hurjastellut Salla Tiihonen.
#19 Salla 1+4
#18 Meritta 1+2
#22 Lotta 2+0
#23 Noora R 2+0
#9 Päivi 1+0
 
Otteluiden parhaan pelaajien palkinnot lahjoitti Leipomo Pekka Heikkinen & Kumppanit. Papas kiittää!
Syyskauden viimeinen turnaus pelataan lauantaina 10.12 Kempeleessä. Päivän ensimmäisessä pelissä klo 12 vastaan asettuu kauden nihkeästi aloittanut OSB, joka majailee tällä hetkellä sarjataulukon hännillä. Toisesta pelistä klo 16 on odotettavissa erittäin tiukka vääntö sarjakakkosta Torniota vastaan.
Tämänhetkinen sarjataulukko

Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Papas

6

5

1

0

31

-

16

15

11

2.

SBT Tornio

6

3

2

1

17

-

14

3

8

3.

HaHe

6

3

1

2

26

-

25

1

7

4.

SSRA II

6

3

1

2

21

-

11

10

7

5.

RePi

6

3

0

3

26

-

30

-4

6

6.

SB Hurricane

6

1

2

3

19

-

24

-5

4

7.

Santa`s United II

6

1

1

4

22

-

31

-9

3

8.

OSB

6

0

2

4

17

-

28

-11

2

08.09.2017Kerhotoiminta alkaa!
04.09.2017Ennätysmäärä joukkueita sarjatoimintaan
11.08.2017Lisenssikaupoille!
04.06.2017Papasin kuulumisia
21.05.2017Papas tytöille pronssia kovatasoisessa turnauksessa
21.03.2017Edustusnaisilla kausi jatkuu!
13.03.2017Edustusnaisille alkusarjan voitto ja piste mukaan divarikarsintoihin
18.02.2017Kotiturnauksen kolme pistettä takasivat lohkovoiton ja divarikarsintapaikan
01.02.2017Edustusnaisten kevätkausi käyntiin maalijuhlilla Kempeleessä
20.12.2016Edustusnaisilla tappioton syyskausi takana

Siirry arkistoon »